Samanniminen molli värilähteenä
Yleisin sointulaina tulee samannimisestä mollista: C-duurikappale lainaa sointuja C-mollista. Muuttuneet sävelet ovat E♭, A♭ ja B♭. Kun yksikin niistä ilmestyy duurin keskelle, kuulija rekisteröi varjon heti. Tunnettu esimerkki on Radioheadin Creep, jossa G-duurissa IV-asteen C-duuri vaihtuu Cm:ksi – yksi ainoa sävel, E → E♭, kantaa koko kappaleen haikean sävyn.
Lainasoinnun voima on äänenkulussa. Fm6 C-duurissa toimii, koska A laskee A♭:n kautta G:hen: puolisävelaskel vahvistaa paluuta toonikaan. Jos sama laina soitetaan otteella, jossa A♭ hyppää kauas, väri jää irralliseksi.
Moodien kartta
Lainata voi myös muista samannimisistä moodeista. Kukin tuo oman tunnussävelensä, ja kukin vastaa eri tarpeeseen.
| Moodi (C) | Tunnussävel | Lainasointu | Kuultava tarkoitus |
|---|---|---|---|
| Doorinen | A, B♭, E♭ | F7 (IV7) | bluesahtava subdominantti |
| Fryyginen | D♭ | D♭maj7 (♭II) | tumma lähestyminen ylhäältä |
| Lyydinen | F♯ | D7 (II7) | kirkastus, nouseva valo |
| Miksolyydinen | B♭ | B♭ (♭VII) | rock-kadenssi ilman johtosäveltä |
| Aiolinen | E♭, A♭, B♭ | A♭maj7, Fm, E♭maj7 | lämmin tai haikea varjo |
Funktiokorvaus yhteisten sävelten kautta
Diatoninen korvaus perustuu siihen, että soinnut jakavat säveliä. Am7 (A–C–E–G) sisältää kolme C-duuriseptimisoinnun säveltä, joten se voi edustaa toonikaa. Dm7 jakaa kolme säveltä Fmaj7:n kanssa ja toimii subdominanttina. Em7 on monitulkintainen: se on toonikan sävyinen, mutta B ja D antavat sille myös dominantin vivahteen.
Tällainen korvaus on usein huomaamaton – melodia ei joudu ristiriitaan, ja basso saa uuden askeleen. Se on hyvä ensimmäinen työkalu ennen rohkeampia muutoksia.
Välidominantit ja tritonuskorvaus
Välidominantti tekee mistä tahansa diatonisesta soinnusta väliaikaisen toonikan. A7 vie Dm:ään, E7 Am:ään. Lisää ennen välidominanttia sen oma ii-aste (Em7♭5 – A7 – Dm7), niin saat pienen kadenssin kadenssin sisään.
Tritonuskorvaus perustuu siihen, että G7 ja D♭7 jakavat saman tritonuksen: G7:n terssi B ja septimi F ovat D♭7:n septimi C♭ (= B) ja terssi F. Kun G7 vaihdetaan D♭7:ään, jännite säilyy mutta basso laskee puolisävelaskelin D♭ → C. Takaoven kadenssi Fm7 – B♭7 – Cmaj7 taas lähestyy toonikaa lainaamalla mollin subdominantin ja ♭VII7:n.
Harjoitus: kaksi tietä kotiin
Kirjoita kulusta Dm7 – G7 – Cmaj7 kaksi versiota: toinen tritonuskorvauksella, toinen takaoven kadenssilla.
Tritonus: Dm7 – D♭7 – Cmaj7 (basso D–D♭–C). Takaovi: Fm7 – B♭7 – Cmaj7 (sisä-ääni A♭–G ja B♭–B). Molemmat purkautuvat, mutta ensimmäinen kuulostaa liukuvalta, toinen pehmeältä.
Uudelleenharmonisoinnin menetelmä
Uudelleenharmonisointi alkaa melodiasta, ei sointutaulukosta. Melodian sävel rajaa vaihtoehdot: sävel E voi olla terssi, kvintti, septimi tai laajennus, ja jokainen rooli antaa eri värin.
| Sointu | Melodian E:n rooli | Väri |
|---|---|---|
| Cmaj7 | 3 | kotoisa, vakaa |
| Am7 | 5 | pehmeä, mollin sävy |
| Fmaj7 | 7 | leijuva, avoin |
| D9 | 9 | valoisa, eteenpäin vievä |
| B♭7(#11) | #11 | terävä, lyydis-dominantti |
| F♯m7♭5 | ♭7 | jännittynyt, matkalla jonnekin |
- Analysoi melodia: merkitse painolliset sävelet ja fraasien päätökset.
- Merkitse kohdesoinnut: mihin sointuihin fraasit purkautuvat? Ne kannattaa yleensä säilyttää.
- Valitse yksi tai kaksi muutosta per fraasi: sijaissointu, välidominantti, laina tai tritonuskorvaus.
- Tarkista äänenkuljetus: liikkuvatko sisä-äänet lyhyesti, ja onko bassolla suunta?
- Kuuntele ja karsi: poista muutos, jota et kuulisi ilman sointumerkkiä.
John Coltranen Giant Steps (1960) on äärimmäinen esimerkki rakenteellisesta uudelleenharmonisoinnista, mutta useimmiten paras tulos syntyy maltilla: yksi kuultava värimuutos säkeistön lopussa voi kantaa enemmän kuin kymmenen sointua.