Lyhin liike voi kertoa eniten

Kolme periaatetta, jotka kuulet heti

Ensimmäinen periaate: yhteiset sävelet pysyvät paikallaan. Kun C-duurista siirrytään Am:ään, C ja E ovat molemmissa – vain G liikkuu A:han. Toinen: muut äänet liikkuvat lyhintä reittiä, mieluiten sekunnin verran. Kolmas: jännitteiset sävelet purkautuvat luonnolliseen suuntaansa – septimi laskee ja johtosävel nousee.

Nämä periaatteet ovat vanhoja; ne löytyvät jo Johann Joseph Fuxin kontrapunktioppaasta Gradus ad Parnassum (1725) ja J. S. Bachin koraaleista. Ne toimivat yhtä hyvin pop-balladissa kuin big band -sovituksessa, koska ne perustuvat siihen, miten korva seuraa linjoja.

Liikelajeja on neljä: suora liike (äänet samaan suuntaan), vastaliike (eri suuntiin), sivuliike (toinen pysyy) ja rinnakkaisliike (sama väli säilyy). Vastaliike basson ja ylä-äänen välillä on vahvin keino pitää stemmat erillisinä.

Ohjaussävelet: kaksi ääntä, koko harmonia

Terssi ja septimi ovat ohjaussäveliä, koska ne määrittävät soinnun laadun. Kvinttikierrossa liikkuvassa kulussa ne vaihtavat roolia vuorotellen: edellisen soinnun septimi laskee puolisävelen ja muuttuu seuraavan terssiksi, ja terssi pysyy paikallaan muuttuakseen septimiksi.

Soita ensin pelkät ohjaussävelet basson kanssa. Jos kulku kuulostaa jo silloin harmoniselta, laajennukset ovat pelkkää lisäväriä. Jos ei, ongelma ei korjaannu ysillä.

Rinnakkaiset kvintit – sääntö vai tyyli?

Klassisessa neliäänisessä kirjoituksessa rinnakkaisia kvinttejä ja oktaaveja vältetään, koska kaksi ääntä sulautuu yhdeksi ja stemmojen itsenäisyys katoaa. Rock-kitaran voimasoinnut taas ovat pelkkiä rinnakkaisia kvinttejä, ja Claude Debussy käytti tietoisesti rinnakkain liikkuvia sointuja (planing) kuvamaisena värinä.

Kysymys ei siis ole, onko rinnakkaisuus kiellettyä, vaan haluatko kuulla erilliset linjat vai yhden paksun sointivärin. Kuoro- ja jousisovituksessa vältä rinnakkaisia kvinttejä ulkoäänissä; syntikkapadissa ne ovat usein juuri oikein.

Otteiden vertailu

Ote on päätös siitä, miten soinnun sävelet jaetaan rekistereihin. Alla Cmaj7 neljällä tavalla, alimmasta sävelestä ylöspäin.

Drop 2 syntyy, kun umpinaisen otteen toiseksi ylin ääni siirretään oktaavia alemmas; drop 3 -otteessa siirretään kolmanneksi ylin. Kun ii–V–I soitetaan drop 2 -otteilla samasta ylä-äänestä alkaen, ääniliike pysyy pienenä ja ylä-ääni muodostaa melodian.

Sisä-äänten linjat

Kun sointu pysyy samana usean tahdin, sisä-ääni voi liikkua kromaattisesti ja luoda jännitteen ilman sointuvaihtoa. Kuuluisa linjaklisee Am – Am(maj7) – Am7 – Am6 laskee A–G♯–G–F♯ ja kuuluu esimerkiksi Rodgersin ja Hartin kappaleessa My Funny Valentine. Sama ajatus toimii duurissa: C – Caug – C6 – C7, jossa G nousee G♯:n ja A:n kautta B♭:hen ja vie kohti F-duuria.